Tapahtumakalenteri

-

Lauantai 1.9.2018

Kansallispuistossa kajahtaa -luontokonsertti Etelä-Konneveden kansallispuistossa 1.9.2018 - Etelä-Konneveden kansallispuisto
La 1.9 klo 14.00 Kansallispuistossa kajahtaa -konsertti toistamiseen. Suomi100-konserttimme Pyhä-Häkin kansallispuistossa 2017 oli menestys, sillä paikalla oli noin 600 luontoretkeilijää. Laulamassa olivat Vaput, Kamarikuoro Sonore Äänekoskelta ja Mieskuoro Sirkat Jyväskylästä. Tänä vuonna paikkana on upea Etelä-Konneveden kansallispuisto.

Torstai 27.9.2018

Laulava Kehä Vihreä 27.9.2018

Vaput laulavat torstaina 27.9. klo 19-21 Jyväskylän Valon kaupunki -tapahtumassa, teemana on Laulava Kehä Vihreä ja Taidepenkki.

Kehä Vihreä on uusi Jyväskylän "ympyränmallinen keskuspuisto", joka yhdistää useita jo olemassa olevia puistoja ja puistikkoja kiertäen koko keskustan. 

Valon Kaupunki -tapahtuman ensimmäisenä iltana järjestetään Moirislammelta uuteen Mataraisenpuistoon ulottuva elämyskävely. Kävelyreitin varrella on tarjolla valotaidetta,
kuoromusiikkia ja tanssia. Kuulet samalla Kehä Vihreän kehittämisen uusimmista ajatuksista.

Reitin päätepisteessä juhlistetaan uuden puiston ja siellä sijaitsevan taidepenkin
”Pallopeli” avajaisia. Mukana kävelyllä jyväskyläläisiä kuoroja ja Tanssiteatteri Kramppi.

Vetäjä: Mervi Vallinkoski, maisema-arkkitehti
Lähtö: Moirislammen puisto, Pitkäkatu 22 (musiikkikampuksen rakennuksen toisella puolella)

Kehä Vihreästä lisää Jyväskylän kotisivuilta. 

Perjantai 28.9.2018

Merkkilaululeiri 28.9.2018 - 30.9.2018
Suomen Naiskuoroliiton perus- ja taitomerkkien harjoitus- ja suoritusleiri, jonka emännöi Vaput.