Tapahtumakalenteri


KONSERTTI - Pyhä-Häkissä kajahtaa Lauantai  26.8.2017 - Pyhä-Häkin kansallispuisto Viitasaarentie 2119, 43170 Saarijärvi

Suomen luonnon päivä kajahtaa Pyhä-Häkin kansallispuistossa 

Satavuotiaan Suomen kunniaksi Vaput, Mieskuoro Sirkat ja Kamarikuoro Sonore juhlivat Suomen luontoa Pyhä-Häkin kansallispuistossa ja kutsuvat muitakin juhlimaan! Pyhä-Häkin kansallispuisto on koko eteläisen Suomen upeinta ikimetsää. Tällä kertaa siellä on luontoelämyksen lisäksi tarjolla myös kulttuurielämys: laulupolku ja kuorokonsertti.

Tämä musiikillinen luontoretki Pyhä-Häkkiin toteutuu elokuun viimeisenä lauantaina 26.8.2017 osana valtakunnallista Suomi100-vuotta. Päivästä on tehty myös Suomen luonnon liputuspäivä.

Aikataulu ja reitti 

Noin klo 10.30 Saarijärven Ladun opastettu luontoretki ja lasten opastettuja luontotouhuja. Retkeilijät  liittyvät laulajien joukkoon myöhemmin. Samaan aikaan Vaput, Metsot ja Sonore osallistuvat Maailman suurin kyläjuhla -tapahtumaan Koiviston seuratalolla Äänekoskella. 

Klo 12-17 partiolippukunta Vaajan Valppaiden metsäkahvila Pyhä-Häkin P-paikan lähtöpisteellä. 

Klo 13-14 laulupolku (Riihinevan polku Kotajärven tulipaikalle 1,8 km): pienemmät lauluryhmät laulavat reitin varrella non-stop ja johdattelevat sinut perille. 

Klo 14-15 kuorojen konsertti Kotajärven taukopaikalla ja yhteislaulua, jonka jälkeen hetki seurustelua laulun kera. Oma istuma-alusta tai retkituoli kannattaa ottaa mukaan. 

Printtaa mukaasi konsertin ohjelma: Pyhä-Häkissä kajahtaa ohjelma ja Yhteislaulujen sanat.

Voit halutessasi patikoida takaisin autolle pidempää reittiä ja ihailla mm. satojen vuosien ikäisiä kilpikaarnamäntyjä. Mukanamme on Suomen Ladun aktiiveja, jotka ovat luvanneet toimia oppaina. 

Klo 17.30 (viimeistään) kuorolaisten bussit kurvaavat kotia kohti.    

Retki on kaikille avoin, vapaaehtoinen ja maksuton. Osallistut tapahtumaan omalla vastuullasi ja omilla vakuutuksillasi. 

Syödään yhdessä - Suomen suurin kyläjuhla Koivistolla 

Matkalla Pyhä-Häkkiin Vaput pysähtyvät noin 10.30 Koivistonkylällä (Hirvaskankaan ABC:n takana!) lounaalla. Saatammepa vähän laulaakin... 

Klo 10-17 Koiviston kylätalolla on Maailman suurin kyläjuhla ja Syödään yhdessä -Suomi100 -tapahtumat yht'aikaa. Ohjelmassa on perinnenäytöksiä ja perinneruokaa: kunnon läskisoosia, porkkanaraastetta ja hilloletut päreeltä tarjottuna 10 €, alle 7 v. 5 €. Muuten tapahtumaan ei ole pääsymaksua. 

Järj. Koiviston Kyläyhdistys, Keski-Suomen keittiömestarit, Suomen paistinkääntäjien Jyväskylän voutikunta sekä monet muut. 

Tapahtuman osoite Koivistonkyläntie 101, 44250 Äänekoivisto

Kyydit

Tule luontoretkelle Pyhä-Häkkiin yhteiskyydillä kaverien kanssa. Saarijärven Latu ja Maaselän Latu (Reisjärvi-Pielavesi-Viitasaari) järjestävät luontoretket Pyhä-Häkkiin. Ilmoittaudu bussiin suoraan ao. yhdistyksille. 

Vappujen ja Sirkkojen bussiin mahtuu muutama matkalainen lisää. Kokopäiväretkeen kuuluu pysähdys Maailman suurimmassa kyläjuhlassa Koivistonkylällä. Vaput perii kyydistä kympin ja kyläjuhlan ruoka maksaa toisen kympin. 

Tule mukaan rennosti, nautitaan luonnosta yhdessä, syödään yhdessä, lauletaan ja löydetään toisemme. 

Pyhä-Häkin kansallispuisto 

Pyhä-Häkin kansallispuisto on eteläisen Suomen upeinta ikimetsää. Tällaisia kilpikaarnamäntyjä et usein näe!  

Pyhä-Häkin kansallispuiston kotisivut, ole hyvä. 

Pyhä-Häkin kansallispuiston esite, jonka voi printata myös mukaan, ole hyvä.

Uutta yhteistyötä 

Pyhä-Häkissä kajahtaa aivan uuden yhteistyön tuloksena: Vaput ja Sirkat ovat tehneet paljon yhteistyötä, Vaput ja Sonorekin ovat järjestäneet yhteisiä tapahtumia, mutta nyt yhteistyössä ovat lisäksi partiolippukunta Vaajan Valppaat, Metsähallitus ja Suomen Ladun aktiiveja. 

Yhteyshenkilö Hilkka Heikkilä/Vaput ry, heikkilahilkka () gmail.com tai 040 5596358.

Suomi100

Kansallispuistoissa kajahtaa -tapahtumat ovat osa valtakunnallista Luonnon päivät 2017 -hanketta. Päivän teema: Juhlitaan Suomen luontoa!

Päivä liittyy myös Yhdessä -viikonloppuun, jolloin mahtavia erilaisia yhdessä tehtyjä ja yhdessä nautittavia tapahtumia on tarjolla joka puolella Suomea.

Kansallispuistoissa kajahtaa 

Konsertin nimi tulee Metsähallituksen ja Sulasolin yhteisestä Suomi100-projektissa, jossa 26.8. jokaisessa Suomen kansallispuistossa kajahtaa kuorolaulu. 

Pyha-hakissa_kajahtaa_260817_550.jpg

Tapahtuman kotisivut